perjantai 26. lokakuuta 2012

puutarhasuunnitelmia tulevalle kesälle

Eilen satoi ensilumi. Ja heti tänä aamuna ajatukset vilistivät ensi kesään. Mitähän uutta sitä suunnittelisi puutarhaan? Kuvittelen jo nyt,  miten viime kuussa istuttamani punaiset pikkutulppaanit ja valkoiset krookukset luikertelevat kuin purona punaisen mökin takana. Ja vanhanajan ruusupensaat kukkivat tuoksuvin pinkein ja valkoisin kukin. Toivottavasti vain auringonvalo riittää, paikka ei ole kaikkein aurinkoisin. En vaan voinut vastustaa ajatusta mökin takana kukkivasta ruusuaidantesta.


Minulla kasvaa  nyt kolme kirsikkapuuta pihallani. Toinen koristepuista  on rusokirsikka, ihana, syvän vaaleanpunainen kukkameri, nyt syksyllä se sai loistavan tummanpunaisen syysvärin, ja toinen suloinen, hyvin vaaleanpunainen "kevätsuudelma". Kolmas on  perinteinen satoa tuottava lajike. Kunhan saadaan pahimmat rakennusvaiheet ohi, haluaisin istuttaa jonkin kauniin valkokukkaisen koristekirsikan talon ovelle vievän polun varteen. Ja ehkä pari muuta siroa koristepuuta, esim. sirotuomipihlajaa. Pihan perälle laittaisin komean Mongolian vaahteran, aikaisemmin minulla oli se kaupunkipihassani, missä se valitettavasti kasvoi liian suureksi ja jouduimme sen poistamaan. Väri oli kuitenkin hieno. Polun varteen laittaisin vielä muutamia kauniin syysvärin saavia pensaita, ja niiden alle paljon, paljon, paljon pikkuruisia kevätkukkijoita!

 
Vanhanaikaisen, joskus tulevaisuudessa valmistuvan lasiverannan taakse haluan tehdä pihan romanttisimman osion. Valkoisia, hopeanharmaita ja vähän vaaleansinisiä kukkijoita. Kauemmas puutarhan ja lammaslaitumen väliin hedelmätarhan. Nyt on jo alku valmiina, vuosikymmeniä vanhat kolme omenapuuta ja viitisen vuotta sitten, edellisen omistajan istuttamat kolme omenapuuta, yksi päärynäpuu, yksi kirsikkapuu. Sekä kaksi viiniköynnöstä, mitkä tuottivat tänä kesänä ensimmäisen kerran jopa satoa. Haaveissani on laittaa sinne vielä puolivillinä kasvavia kriikunapuita. Oi, miten sitä malttaa oikein odottaa?
 
 
Ihmismieli on niin vinha. Kun antaa jollekin hulluudelle pikkusormen, niin kaikki tietää miten siinä oikein käy!


 Ja nyt puutarhakirjojen kimppuun! Pelottaa vaan, että suunnitelmani saa siivet.

4 kommenttia:

  1. Sulla on nyt jo siellä niin kaunista :)
    Suunnitteleminen on niin kivaa;melkein parempaa kuin itse toteuttaminen.

    VastaaPoista
  2. Anna vaan suunnitelmille siivet :). Sinulla on jo nyt niin kauniita näkymiä pihassasi! Minäkin olen miettinyt pienien puiden istuttamista mökkitontille, sirotuomipihlaja on yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna pienet siivet, kohta ne on kuin haikaralla!

      Poista
  3. Se on. Ja huomattavasti kevyempää:D

    VastaaPoista

Kommentteja on NIIN nautinnollista lukea, jätä ihmeessä omasi!