Niin se taas on yksi joulu vierähtänyt jouluruokia mässäillessä ja jouluvieraiden kanssa höpötellessä. Meitä oli tosi monta tähän tilaan, ja juuri ja juuri mahduimme pöydän ääreen. Lisätuoleja oli jo haettu vintiltä ja pöytää siirretty keskemmälle. Pikkuinen joulukuusikin saatiin tupaan sopimaan. Saunavuorot sujuivat kunnialla, nuoriso pyöri kirkuen lumessa, ja sieltä sitten juosten takaisin löylyihin.
Jo aamusta olimme käyneet hautausmaalla sytyttämässä kynttilät poismenneille omaisillemme.
Mies teki kaksitoista jäälyhtyä ja ne toivat omaa tunnelmaansa lumiseen maalaismaisemaan. Koristelin sireenipensaan jääkoristeilla ja lintujen talipalloilla. Lampaat olivat niin kiinnostuneita kirkkaina heiluvista koristeista, että pelkäsin jääkö niistä mitään jäljelle. Vuorotellen ne kävivät nuolemassa kirkasta jääpintaa. Talipallot saivat kyllä olla rauhasa.
Kanat istuivat rivissä omalla ikkunallaan ja kurkistelivat lumihiutaleita. Lämpötila oli nollassa, joten avasin ikkunan hetkeksi, halusin nähdä mitä ne tuumaavat lumesta. Kaikki kurkottelivat kaulojaan ihmetellen, tuijottivat kaikkialla näkyvää valkoisuutta, eivätkä edes yrittäneet tulla ulos. Viisaat linnut.
Ensi joulusta ei vielä tiedetä, joko talo mahtaa olla valmis. Haaveissa siintää pitkä pöytä ympärillään lampaantaljojen peittämiä jykeviä tuoleja ja jouluvieraita. Tulevan lasiverannan ovensuussa kasvaa vanha kuhmurainen omenapuu. Emme raaskineet sitä kaataa, joten sen oksat miltei hipovat ikkunalaseja. Miten ihanaa onkaan sitten ripustaa ne täyteen pikkulyhtyjä ja nauttia luonnosta myös sisällä.
Haaveita vielä nämä, elellään nyt vain päivä kerrallaan. Ja nautitaan niistä. Joulun jälkeenkin.
