Elämää ja unelmia, lemmikkejä ja puutarhahulluutta.

Lemmikkejä ja puutarhahulluutta on tullut käsiteltyäkin jo, elämääkin aina silloin tällöin, mutta unelmista tulee puhuttua harvemmin. Olisiko takana taikauskoa. Jos sen kertoo ääneen, se ei koskaan toteudu. Niinkuin pienenä saman sanan sanottua laitettiin peukut vastakkain ja piti toivoa. Eikä missään nimessä saanut kertoa mitä oli toivonut. Ettei taika raukeaisi. Kuitenkin nyt aikuisena uskallan sanoa mistä unelmoin. Että elämä olisi onnellista. Siinä se lyhykäisyydessään. Jokaisella meillähän on erilainen onnen  mitta. Toinen mittaa rahalla, kolmas rakkaudella. Neljäs kokemuksilla. Jokainen saa onnenhetkensä omalla tavallaan. Ja hyvä niin.
Tänään onneen riittää ihan pienet asiat. Saunan kosteat löylyt, lasillinen tai kaksi punaviiniä miehen kanssa vilvoittelemassa. Koiran hännän heilutus. kissan pehmeän turkin silitys. Lauantain toivekonsetti radiosta. Oma pikku tupa. Pikku elämä. Pikku onni.

Elämän raitakudos

 

Elämää on menesti verrattu räsymattoon. Tummia raitoja suruihin ja matkan varrella tulleisiin kolhuihin, punaisia iloon ja rakkauteen, keltaisia raitoja onnellisiin ja valoisiin päiviin, sinisiä tasapainoseen olotilaan ja vihreää hedelmällisyyteen ja kaikkiin uusiin eteen tuleviin asioihin.

Tämä matto sisältää taatusti kaikkea tuota ja enemmänkin. Mattoon sisältyy hauska tarina. Se oli pingotettuna kangaspuissa, vanhassa kunnostetussa tuulimyllyssä ja valmistui kude kuteelta ja rivi riviltä. Sen tekoon osallistui kaikki halukkaat myllyssä kävijät. Yhden kesän aikan se sai värikkään ulkonäkönsä lisäksi monen kymmenen ihmisen energian. Ja varmasti myös luovutti vastavuoroisesti hyvää energiaa sitä tarvitseville.
Minä kävin kutomassa siihen kirkkaan punaisen raidan. Ilon kanssa. Ja rakkauden.

On aika vaihtaa korkokengät saappaisiin, on aika jättää meikit pussin pohjalle.
Papiljotit olkoot kissan leluna. Vaahtokylvyt muistona kauniina.
Nyt kääritään hihat ja tartutaan talikkoon.
Bailantinot omasta takaa.
Lampaat laulaa kuorona. Kanat säestää kukkoa.
Vettä sataa, mitä sitten? Tulkoon vaikka rankkasade.
Jospa puhdistuisi ruumiin lisäksi sielukin.

Jokin meni pieleen

Aina ei voi onnistua. Päätin ostaa miehelleni uuden vitivalkoisen kauluspaidan hääjuhlaan. Selasin ja pläräsin kaupan paketteja, kaikki paidat oli niin siististi paketeissaan, ettei niitä uskaltanut ruveta aukomaan. Niinpä piti luottaa lapun antamiin tuotetietoihin. Mutta... kokoja riitti ja riitti. Muistin viime ostokseni; kauluspaita, joka oli niin ahdas, että käyttämättä jäi. Kiristi varsinkin kauluksesta. Nyt otin monta senttiä kauluksesta suuremman, mutta niinhän siinä kävi, että se oli suuri myös muista kohdista. Paitaa sovitettiin kotona, ja naurusta ei ollut tulla loppua. Paita oli puoli metriä liian suuri vyötäröstä ja joka puolelta muualtakin täysin väärää kokoa. Juhliin lähdettiin sitten vanhassa paidassa.

 

P.S. Jos mies olisi ostanut minulle vyötärästä 50 cm liian suuren hameen, olisin varmasti suuttunut:)

Niin se vaan on, että tämä bloggaus vie helposti mennessään. Niin paljon ihania kuvia ja tarinoita löytyy. Ja kuitenkin se oikea elämä on tuossa ikkunan takana. Aurinko paistaa, viimeiset kesän rippeet vielä jäljellä. Eikun ulos nauttimaan tästä ainutkertaisesta, ihmeellisestä elämästä!

talon raunioissa v-2011

Tunnustus

maanantai, 27. elokuuta 2012

Tunnustus

Tämän tunnustuksen säännöt sanovat seuraavaa:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että
lempibloggaajasi jatkavat sen eteenpäin.

Iloiset yllätykset senkun jatkuvat! Minua odotti tämmöinen tunnustus tänään, kun avasin blogini. Ja nyt mukavista mukavimpaan tehtävään: Saan jakaa ilon lätsähdyksiä eteenpäin viidelle mukavalle blogille.

 

Annan ensimmäisen lempiblogilleni Periferialife

Valokuvia, käsitöitä, puutarhaa, eläimiä, perhe-elämää, hidasta elämää maaseudulla. Elämänmakuinen, täydellisesti kukkiin ja puutarhaan rakastuneelle Inkiväärille:)

 

Toisen tunnustuksen annan  blogille Aina ja Hilta. Ihania maalaismaisemia, kanoja ja mitä hienoin kukko. Täyden elämän blogi.

Kolmannen tunnustuksen haluan antaa blogille Hannelen Paratiisi.. Kukkia, tavallisia elämän tapahtumia. Mukavia lukuhetkiä tämän blogin parissa:)

Neljännen tunnustuksen saa Viisi Vuodenaikaa-blogi. Ihan uusi tuttavuus, aivan ihana, tuunausta, askartelua, mietteitä elämästä. Pidän tosi paljon:)

Viimeisen, silti yhtä kirkkaasti loistavan tunnustuksen saa blogi Piha maalla. Hienosti kuvattuja projekteja. Kauniita kukkaistutuksia, kivasti kerrottuja tarinoita. Kiitos niistä.

Toivotan teille, niin myös muillekin upeille bloggaajille ihanaa, värikästä syksyä ! TERVEISIN PÄIVI, www.ruusumutka.blogspot.com

Munavuori kasvaa

Elämä on iloisia yllätyksiä täynnä. Munien haku kanalasta on aina jännä kokemus. Onko tänään kaikki kolme pyöräyttänyt munan vai onko jo välipäivän aika ja munia onkin vain yksi. Tänään munia oli viisi...!!! Ja ne oli kaikki samassa paikassa kekona, kun normaalisti yksi on toisessa pesässä, toinen toisessa ja ehkä se kolmas orren alla. Meinaako kanat alkaa hautoa? Uutena kanan omistajana olen ihan ymmällä. Mutta kylmästi me vain napattiin ne lämpöiset munat pois sillä aikaa kun kanat sai ulkotarhassa kauraa ja kurpitsansiemeniä. Hui- mitenköhän huomenna:)

Villa Mummolan takapihan kunnostus

Villa Mummolan tausta

Talon sokkelin valu ja muita hommia

 

Alkoi aamulla sokkelin valu ja ainakin se on yksi harppaus eteenpäin
talon valmistumisessa. Oltiin niin tyytyväisiä kun ei satanut, eilen illalla kauhulla ajateltiin, jos samanlainen kaatosade saadaan niskaan. Vähän betoni loppui kesken ja mies joutui loput betonista tekemään myllyllä (kaksitoista myllyllistä kuulemma saa pyörittää)
Minä valoin maitotölkkeihin betonia, niistä tulee sitten aikanaan kivat reunukset kukkapenkkiin. Nyt alkoi aurinko paistaa niin ihanasti, että lähden lampaiden kanssa päivälenkille. IHANAA VIIKONLOPPUA!

Kanat laajentaa reviiriään

 

Eläköön onnelliset kanat! En tiedä, onko totta vaiko kuvitelmaa, mutta onnellisten kanojen munat maistuu paremmalta kuin mitkään tähänastiset syömäni... Keltuainen on niin keltainen kuin olla voi. Kuudesta kanastamme munii nyt kolme, ja se riittää kyllä pitämään meidät kananmunissa.
Olen nyt laskenut Viljon ja kanat aina iltapäivällä pois aitauksestaan, ja ne laajentavat reviiriään koko ajan. Nyt ne mylläävät intoa täynnä jo pihan perimmäisessäkin kukkapenkissä ja ovatpa ne kerenneet metsikköönkin tutkimusmatkojaan tekemään. Haukka kierteli eilen melko kauan pihamme yllä, ja Viljo-Kukko veikin kiireesti haareminsa turvallisimmille paikoille.
Voiko kukko ja kanat oppia kerjäämään? KYLLÄ! Olemme kahvitelleet iltaisin ulkona ja tipuset ovat keksineet miten mukavaa on tulla viereen pullanpaloja kyttäämään. Päät kallistelevat puolelta toiselle, nokat aukenevat odottavasti. Ja onhan sitä sitten tullut annettua näille söpöläisille herkkuja. Nyt näyttää vain, että ne tulevat koko ajan rohkeammiksi ja ehkä myös vaativimmiksi. Eilen kukko meinasi tulla syliin saakka ja ajattelin että täytyy siirtää ruokinta takaisin niiden omille nurkille. Eipä silti, mukavia nämä ovat, mutta vieraat voisivat kavahtaa olkapäälle lennähtävää kaveria:)

 

Tämä kana ei kerjää!                                                

 

 

Toisin kuin tämä söpöläinen!