Jokainen päivä on erilainen,

joka aamuun kätkeytyy oma ihmeensä,

maaginen hetki,

jona vanhat maailmankaikkeudet tuhoutuvat ja uusia tähtiä syttyy.

Voi tätä ihmisen eloa. Kun osaisi nauttia juuri tästä hetkestä. Mutta väistämättä ajatukset hyppelehtii kohti kevättä ja vihreyttä!

 Sitä tunnetta, kun pikkuiset sirkkalehdet työntyy esiin ja kohta koko vaaleanvihreä varsi peittyy pieniin täydellisiin lehtiin.

Kylvin osan unikonsiemenistä syksyllä suoraan maahan. Nyt jännityksellä odotan, palkitaanko minut hehkuvanpunaisella loistolla, vai ovatko pikkulinnut päättäneet ilahduttaa naapuria.

Mansikkaa, ja sinikellon kukkaa...
 Viime kesänä sai todellakin nauttia metsämansikoista. Ojanpientareet ja polkujen reunastat suorastaan pursuili näitä keijujen makeisia.

Kukkien tuoksut ovat niiden ajatuksia!

Ihanaa kevään odotusta muillekin malttamattomille! 

Haaveita ja Haasteita

Uusi haasteblogi avautuu tammikuun lopulla. Tutustu!

Satusiveltimen viikkohaastetehtävä oli niin mieleinen, että minun oli tehtävä vielä toinen kuva.

 

Elämäsi varrella, monta uhkaavaa tilannetta

Se on itsestäsi kiinni

annatko epäröinnille vallan vai

asteletko rohkeasti eteenpäin

Sivuillesi vilkuilematta

taaksesi katsomatta

kohti omaa päämäärääsi

-pelkäämättä-

 

Kyllä minä sen verran tunari tässä koneella olen, että onnistuin poistamaan koko edellisen tekstin. Laitoin nyt haastetehtävän kuvan uudelleen, ilman kertomusta ( se tuli suoraan aivoista koneelle ja leijuu nyt nettiavaruudessa) Ja minulla käy kädet ennen ennätän kelata ajatusta edes loppuun...

 

Lämmin KIITOS Suville Tunnustuksesta!

 Nämä ovat mielenkiintoisia, nämä haasteblogit. Minut kutsuttiin ensimmäiseen haasteblogiin "Satusivellin" pari viikkoa sitten ja innolla olen lähtenyt vaihtuviin tehtäviin mukaan. Ne ovat sellaisia rentouttavia ja mukavaa mieltä tuovia tehtäviä. On hauska nähdä, miten eritavalla ihmiset näkevät aina kulloisenkin tehtävän. Palautetta on myös hauska sekä saada, että antaa. 
Nyt uusi haasteblogi, joka käynnistyy tämän kuun lopulla on skräppäykseen keskittynyt. Minulle aivan uusi laji ja aionkin nyt tutustua aiheeseen vähän lisää. 
Kutsunkin nyt kaikki käsillä tekemisestä innostuneet mukaan leikkimään! Leikkiminen ei todellakaan ole iästä kiinni!!! 

Aurinko saa ihmeitä aikaan. Talvi alkaa minun silmissäni näyttämään pikkuhiljaa jo keväältä.
Päivä pitenee valtavin harppauksin, eikä aikaakaan kun saa kylvää ensimmäiset siemenet ruukkuihin. Entisiä siemenpussien pohjia on niin paljon, että yritän laannuttaa hurjana viriävän innostuksen siemenluetteloiden uutukaisiin mitä kauniimpina esiintyviin uutuuksiin.
Katseltiin miehen kanssa tontilta sopivaa paikkaa kasvihuoneelle. Se saisi olla aurinkoinen ja keskeinen paikka, sitä helpompaa olisi hoitaminen. Vielä sen pitäisi sijaita tarpeeksi lähellä lämmityskeskusta, että saataisiin huone jo maaliskuusta lämpöiseksi. Mutta...
niin paljon on hommaa talonrakennuksessa, että kasvihuone tulee sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Siihen saakka kasvattelen vaan ikkunalaudoilla ja apupöydillä, kuten tähänkin asti.

Toinen haave on PÖMPELI, jonka mies lupasi rakentaa minulle vanhoista ikkunalaseista. Se maalattaisiin valkoiseksi ja sitä varjostaisi erilaiset köynnöskasvit. Sisälle mahtuisi pikkuinen koristeellinen rautapöytä tuoleineen ja tietysti kaunis, ehkäpä ruosteisen rustiikkinen hyllykkö puutarhanhoito välineitä varten. Ja paljon kynttilöitä tietysti, kruunussa killumaan ja ikkunalaudoille tunnelmaa luomaan. Pömpeli sijottuisi omena- ja luumupuiden katveeseen ja se olisi minun oma salainen rauhoittumispaikkani.

Haaveista ei saa koskaan luopua!

Lenkkeilyä ja harjausta, kanankasvatusta ja kissanpäiviä.

Lampaat ovat kasvaneet valtavasti ja paksu turkki saa ne näyttämään entistäkin muhkeammilta. Talvi on niille varmasti tylsää aikaa, lampolassa ainut tekeminen on nakerrella männyn oksia ja rouskutella heinää. Olenkin ottanut lampaat joka päivä ulos ja lähtenyt niiden kanssa reippailemaan. Pysyypähän kilot kurissa niin lampailta kuin emännältäkin. luin lehtijutun hollantilaisesta lammasfarmarista, joka kasvatti lampaita villantuotantoon, hän harjasi lampaitaan viikottain.
Tästä idean saaneena ostin pari erilaista harjaa (toinen perinteinen juuriharja) ja koetin, mitä meidän lauma tykkäisi tällaisesta hoidosta.
Ja nehän tykkäsi!!! Ne suorastaan tungeksivat harjattaviksi, tönivät toisiaan sivuun ja tunkivat harjan eteen. Kyllä siinä urakkaa piisasi, kun yritin tasapuolisesti harjata kaikkia. 
Mies naureskeli huvittuneena tätä tapahtumaa. Mutta minäpä korjaan ensi keväänä upean villasadon!

Viljo-kukko on alkanut vähän mahtailemaan, liekö talvinen sisälläolo alkanut sitä hermostuttamaan. Olen vienyt kanalaan virikkeitä; Porkkanoita nokittavaksi seinälle, kokonaisen heinäpaalin hajotettavaksi ja myllättäväksi ja kauraa pehkuihin nokittavaksi. Sahanpurua ja hiekkaa kylpyjä varten. Mutta Viljo vaan tuijottaa ikkunasta ulos lumiseen maisemaan, pöyhistelee itseään ja räpsyttää siivillään pelotellen, kun lähestyn kanalaumaa liian nopeasti. Tekee välillä syöksyjä kuin näyttääkseen kuka tässä kanalassa määrää. 
Lueskelin kanankasvatusopasta, siinä neuvottiin laittamaan kukko ojennukseen, jos uhkaileva käytös jatkuu... 
Koetetaan nyt ensin kuitenkin hyvällä. Eri asia, jos kukko alkaisi tosissaan hyökätä päälle.
Kunhan päästään kevääseen, niin kukkokin muuttuu taas lempeäksi kukertelijaksi, näin ainakin toivon.

Taco viettää kissanpäiviä tytölläni. Heillä on pieni kissanpentu ja näin Taco ja Viski tottuu heti alusta asti toisiinsa. Nalle puh vartioi unta.

 

Nyt on alkanut lankkujen metsästys! Netissä on surffailtu ja tarjouksia pyydelty. Mies jo hamuaa moottorisahaa esiin, pitääkö lähteä omalta maalta etsimään leveää puuta.
Haaveissa olisi yli 300 mm leveä lankku tulevaan keittiöön. Verannalle kelpaisi jo kapeampikin, mutta olisi se niin kotoisen näköistä, jos vaan jostain löytyisi sitä leveää...
Ikkunamalleja on katseltu ja meille sopivat jo löydetty. Kuusiruutuiset ikkunat me valittiin, ja päätyverannalle sekä pikkuverannalle vähän koristeellisemmat mallit.
Vanhoja ovia olen myös metsästellyt, kaksi on nyt ostettuna jo. Vielä kun jostain löytyisi vanhat hyväkuntoiset pariovet!

Tämä kuva on edellisestä kodistamme, jonka mieneni remontoi katosta lattiaan ja kerroksesta toiseen vanhaa kunnioittaen.

                                  
              

Talon suunnittelu on aivan ihanaa puuhaa.
Minun unelmatalo olisi sellainen, että siinä olisi uutta ja vanhaa suloisessa sekamelskassa.
Nytkin ryske ja kopina kuuluu ulkoa, siellä se mies pakkasessa ahertaa.
Kun meillä oli taukoa rakentamisessa, vanha naapurinmies jo kyseli, että kumivasarallako sitä taloa tehdään.
Tosin toinen kylänmies vitsaili, että rakennuksilta loistaa enemmän valoa kuin helluntalaisten seuroista.
Päivitän koko ajan talonrakennusta sivulle  "Talonrakennus projekti"

Tilkkupeiton tekoa

 

 

Nyt alkoi tuntua, että neulominen vähäksi aikaa riittää. Pengoin vanhoja kangaskätköjä ja mitä suloisempia kangaspaloja sieltä putkahtelikin. Täydensin valikoimaa kahdella uudella ruusukankaalla.

Kangaskaupassa oli onneksi myytävänä tilkkujen leikkaamista helpottamaan suunniteltu T-mitta. Muutama tunti siinä hujahti, kun istuin keittiönpöydän ääressä koko ihanuus edessäni. Leikkasinpa kolme vanhaa ruusuista essuakin mukaan peittoon. Siinä ne muistuttavat siitä kiireisemmästä elämänjaksosta.

Seuraavana päivänä ompelin. Surruttelin koneella ja neljän tunnin kuluttua olin näin pitkällä. Tilkkuja on vielä vähän, täytyy kömpia aitoille etsimään lisämateriaalia.

Kunhan peitosta tulisi edes tämmöisen pienen ihmisen torkkupeitto!

HAA, huijasin.

Tästä tulee suuri, kahden kuhertelijan päiväunipeitto tai sitten ihan vaan päiväpeitto parisängyn päälle.

Ja ihan omatekemä;D

 

Tämä piirustus on  Satusiveltimen tämänviikkoisen tehtävän aihe. Vapaalla kädellä piirretty ruudukko piti kuvioida ja varjostella mielikuvituksen mukaan. Minulle siihen alkoi muodostua linnun muotoja. Eikö tämäkin näytä vähän tilkkupeitteeltä;)

Hiekkaleikit jatkuu

 

Katsotaanko kilpikonna kuuluvaksi rantamaisemaan? Jos, niin pääsen minäkin haasteeseen mukaan:)
Konna on hiekasta ja ympärillä merisuolaa.

Varmasti jokainen meistä on pienenä istunut hiekkalaatikossa ämpärin ja lapion kanssa ja tehnyt hienoja hiekkakakkuja, -linnoja ja autoteitä kukkuloineen ja kumpuineen. Mutta missä kirjassa lukee ettei aikuiset saisi leikkiä? Nyt voisi sanoa vähän kuin siinä mainoksessa, että "miksi minun pitäisi kärsiä siitä, että olen aikuinen?"

"Aika on itkun"

"Ja aika on naurun"

Hiekkaleikkiä

Voi hyvänen aika, miten hauskaa leikkiminen voi olla. Ainon kutsusta lähdin mukaan hiekkaleikkiin.
Keittiönpöydälle vaan kasa kosteaa hiekkaa ja muotoilemaan. Minun käsistäni syntyi kissa. Kissa kermakupillisen jälkeen. Valkaisin sen hampaat ja nenänpään ruokasuolalla, saipa sen viiksetkin vähän valkeutta. 
Haastankin kaikki lukijat mukaan leikkiin. Tosin aika saattaa olla niin kiireistä, eikä sanonta "kiire tappaa luovuuden" ole varmaankaan tuulesta temmattu.
Mutta joskus pieni pysähtyminen ja oman luovuuden kaivelu tekee niin hyvää!

Napsun pesuhommatkin keskeytyi, kun se alkoi kuuntelemaan hiekan rapinaa.

Se kurkki vähän aikaa pöydän ääressä ja painui sitten lempipuuhaansa. hulluja nuo ihmiset.

Tacolla ja Ruikulla oli ihan omat puuhansa emännän lankakorissa.

Kaksi kertaa nostin kissan pois käsitöiden keskeltä, aina se livahti koriin takaisin. Lopulta katsoin paremmaksi siirtää keskeneräiset sukat pois temmellyksen keskeltä.

Ikävä kesää

ON IKÄVÄ KESÄÄ!
Ja mikä ihme sai ajatukset keskelle kesää, kun lunta sataa taivaan täydeltä ja ollaan tammikuun alussa?
Postista putkahti syyllinen, ensimmäinen siemenluettelo. se suorastaan pursuili mitä ihanampia kuvia ja lajeja. Tahtojen taistelua käytiin ja lopulta sain työnnettyä luettelon kaapin perukoille. Nyt on Tammikuu.
Ja silti, kun sulkee silmät, voi nähdä rivistöt pikkuruisia purkkeja ja ruukkuja, kaikki täynnä hennon vihreitä, uusia taimenalkuja. Voi haistaa mullan. Kuvitella mielessään kukkien värikkään runsauden. Saattaapi olla, että otan illalla luettelon uudelleen esiin ja annan vallan jokavuotiselle hulluudelle.

Jouluruokia ja jouluvieraita

 

Niin se taas on yksi joulu vierähtänyt jouluruokia mässäillessä ja jouluvieraiden kanssa höpötellessä. Meitä oli tosi monta tähän tilaan, ja juuri ja juuri mahduimme pöydän ääreen. Lisätuoleja oli jo haettu vintiltä ja pöytää siirretty keskemmälle. Pikkuinen joulukuusikin saatiin tupaan sopimaan.  Saunavuorot sujuivat kunnialla, nuoriso pyöri kirkuen lumessa, ja sieltä sitten juosten takaisin löylyihin.
 Jo aamusta olimme käyneet hautausmaalla sytyttämässä kynttilät poismenneille omaisillemme.
 Mies teki kaksitoista jäälyhtyä ja ne toivat omaa tunnelmaansa lumiseen maalaismaisemaan. Koristelin sireenipensaan jääkoristeilla ja lintujen talipalloilla. Lampaat olivat niin kiinnostuneita kirkkaina heiluvista koristeista, että pelkäsin jääkö niistä mitään jäljelle. Vuorotellen ne kävivät nuolemassa kirkasta jääpintaa. Talipallot saivat kyllä olla rauhasa.
Kanat istuivat rivissä omalla ikkunallaan ja kurkistelivat lumihiutaleita. Lämpötila oli nollassa, joten avasin ikkunan hetkeksi, halusin nähdä mitä ne tuumaavat lumesta. Kaikki kurkottelivat kaulojaan ihmetellen, tuijottivat kaikkialla näkyvää valkoisuutta, eivätkä edes yrittäneet tulla ulos. Viisaat linnut.
Ensi joulusta ei vielä tiedetä, joko talo mahtaa olla valmis. Haaveissa siintää pitkä pöytä ympärillään lampaantaljojen peittämiä jykeviä tuoleja ja jouluvieraita. Tulevan lasiverannan ovensuussa kasvaa vanha kuhmurainen omenapuu. Emme raaskineet sitä kaataa, joten sen oksat miltei hipovat ikkunalaseja. Miten ihanaa onkaan sitten ripustaa ne täyteen pikkulyhtyjä ja nauttia luonnosta myös sisällä.
Haaveita vielä nämä, elellään nyt vain päivä kerrallaan. Ja nautitaan  niistä. Joulun jälkeenkin.

Voi tätä tohinaa

Miksi, voi MIKSI pitää touhottaa? Tämä joulu on vaan sellainen juhla, ettei sitä osaa olla valmistelematta ja höösäämättä. Ulkona paukkuu pakkanen, joten kuumat joulutortut olisi paikallaan. Niitä sitten  miehen kanssa syödään kilpaa, ei ne enää seuraavana päivänä maistu miltään. Glögi ulkolenkin jälkeen, hmm... maistuu kyllä. Pipareita, kuivakakkuja, kyllä niitä olla pitää, onhan joulu.
Ja kohta taas keitellään pannukahvia ja maistellaan kakkusia.
 Komerot pursuavat tavaraa, pitäähän nekin järjestellä, onhan suuri juhla kohta edessä. Saunan pesua odottaa uusi saunapesin ja puhdistusaine, siivoaisikohan saunan nyt vai pitäisikö se sittenkin pestä vasta juuri ennen joulusaunomista. Komeroita putsaillessa löytyy kaljamaltaita, ai niin, joululeipääkin piti tehdä. Ei hemmetti, se taitaa jäädä. Aitoista putkahtelee toinen toistaan jouluisampia ja muistoja tuovia koristeita, ja niistä pitäisi sitten valita vain jotakin, kaikki ei missään nimessä mahdu pikkuruiseen mökkiimme. Jäälyhdyt odottavat pakkasessa kumoamista, kohta...
Ollaankohan me joulusta hurahtaneet kuitenkaan ihan järkeviä kaikessa tässä touhotuksessamme? Mutta kuitenkin, se Joulutunnelma syntyy parhaiten kaikesta tästä tohinasta, se ikäänkuin kuuluu asiaan.
 Kun Jouluaatto viimein koittaa, on niin ihana herätä puhtaaseen, jouluiseen kotiin. Sähkökyntteliköt loistaa, kinkun tuoksu tuntuu vielä hivenen. Joulukukat avautuvat tuoksuen. Kaikki on valmiina. Aattona ei enää höösätä, siitä alkaa meidän joulunvietto ja sitä kestääkin monta pitkää, laiskaa päivää.
Hyviä kirjoja, suklaata, paljon suklaata. Jouluista musiikkia ja kynttilöitä.  Pehmoiset oloasut. Punaviiniä. Kissat. Koira. Ihania kavereita kumpaankin kainaloon. Ja tietysti ne omat läheiset ihmiset tärkeimpinä. Hyvää joulua!