lauantai 13. heinäkuuta 2013

Sellaista elämä on, sanotaan tutussa laulussakin. Surullisia hetkiä. tasaista menoa ja sitten ilon pilkahduksia. Onneakin.
Meillä oli päätös tehty. Munia syövät kanat ja kukko oli pakko lopettaa. Kaikki mahdolliset konstit oli kokeiltu. Valkoisiksi maalatut kivet, betonilla täytetyt munankuoret, voimakkaat mausteet, mutta ei, mikään näistä ei tehonnut.Kun pesät ennen pullisteli munia, nyt saatiin ehkä yksi muna päivässä, jos vaan ennätit sen hakemaan.
Viljo, Klaara ja Elviira kotkottelevat nyt ikuisesti vehreillä laitumilla. Hulda, Nilkku-Maija ja Rose ovat nyt toistaiseksi seurannassa.
Amalia ei munia noki. Se hautoo! Kuusi täydellistä kananmunaa sen alla köllöttelee. Tai itseasiassa enää viisi, sillä keskiviikkona saimme kokea pikkuisen ihmeen, kun ensimmäinen muna kuoriutui ja kaunis vaaleankeltainen tipu tepasteli ulos kuorestaan. Huolehtivainen emo otti sen heti siipiensä suojaan ja jatkoi hautomista. Nyt on kolme päivää kulunut ja emo hautoo edelleen, vain pieneksi hetkeksi se malttaa tulla nokkaisemaan ruokaa vauvelinsa kanssa ja sitten se palaa pesään. Sain nappaistua kuvan, tässä tipu on kaksi päivää vanha.



On tosi mukavaa seurata emon ja poikasen suhdetta. Erilaisilla äänillä se ilmoittaa lähestyvästä vaarasta, saapuvasta ruuasta tai rauhoittavasta olotilasta. Tätä ääntä ei voi nimittää kotkotukseksi, se on pikemminkin kujerrusta, matalaa ja sointuisaa. Ja tipu vastaa sille suloisesti piipittäen. Kanaemo on alkanut opettaa pikkuiselle syömistä. Se kopauttaa nokallaan lautasta kolmen ja kahden sarjojoissa ja tipu tekee saman perässä ja mussuttaa tyytyväisenä vauvanruokaansa; Murskattua, keitettyä kananmunaa, lämmintä vettä ja kaurahiutaleita.

 
Talven heinät on haettu pellolta. Tästä riittää kuiviketta ja talviheinää lampaillekin.
Tämä mennyt vuosi on ollut yksi elämäni parhaista .
Täällä maalla aika menettää merkityksensä, varsinkin kun normaalielämää rytmittää aikatulut, työajat, erilaiset velvoitteet.
Mutta kaikki loppuu aikanaan.. Nyt on vuorossa elämänmuutos, nykyinen joutenolo ja aikaisempi yrittäjyys vaihtuu opiskeluun.
Muutoin elämä saa soljua eteenpäin, kuten tähänkin asti.
Katsotaan mitä tämä seuraava vuosi tuo tullessaan.
 
 

5 kommenttia:

  1. Kurjaa että jouduitte luopumaan kanoista. Minäkin niin toivon pientä kanalaa mutta aina vain se asia odottaa..
    Lähdet opiskelmaan, se on kyllä kivaa. Toivotankin siis ihania päivä puutarhassasi jotta sitten opiskelu maistuu sen jälkeen mukavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nyt vaan odotellaan jos tipuja kuoriutuisi lisää. Kasvattaja kyllä kehotti lopettamaan kaikki loputkin isot kanat, munien syönnistä ei ole "parannuskeinoa". Katsotaan nyt. Kiitos tsempistä, sitä totisesti tarvitaan;)

      Poista
  2. Meilläkin on muninta vähentynyt. Yksi teki munansa pensaaseen, mutta kun ne aina pois sieltä otettiin, niin rauhoittui pesään. Toinen teki nahkamunia ja aloitti sulkasadon, on poissa pelistä. Kolmas hautoo kahta munaa ja neljäs muuten vain laiskottelee. Sen verran munia tulee, että saa silloin tällöin paistaa . Iloista on kuitenkin se, että kevään poikaset voivat hyvin ja kasvavat hurjaa vauhtia. Huolena on kuitenkin, minne laitan viisi kukkopoikaa. Ratkaisuja joutuu väkisinkin tekemään, kun syksy tulee ja sisäruokinta alkaa. Mutta hienoa niiden kanssa on touhuta. Mukavaa opiskelukautta sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mitäpä elämästä kanalassa tulisi jos siellä kiekuisi kuusi kukkoa... Me jouduttiin nyut ensimmäisen kerran ostamaan kaupan munia ja ne ei meistä maistuneet miltään. Onnea teidän tipusien elämälle, vaikkapa lyhyellekin. Kiitos toivotuksista ja mukavaa kesän loppua!

      Poista
  3. Niinhän se elämä menee;aina ei kaikki suju ihan niinkuin ajattelisi. Varmasti oli paras päätös päästää kanaset autuaimmille nokkimismaille.
    Mutta tuo tipu;voi herttileeri sentään,kun on ihana <3 <3

    Tsemiä tuleviin opiskeluihin. Elämänmuutokset tekevät välistä ihan terää :)

    VastaaPoista

Kommentteja on NIIN nautinnollista lukea, jätä ihmeessä omasi!