sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lemmikit


 
Voi näitä hassuja elukoita. Napsu on vallannut pyöreän lavuaarin, se on keksinyt, että se on justiinsa sen mittojen mukaan tehty.
 
 
Taco makoilee taasen mielellään ihan keskellä lattiaa. Pienissä tiloissa useimmin kuin kerran on oltu toistemme tiellä. Jalkavamma tullut kuitenkin muissa hulinoissa:)
 
 
Ympyrä on sulkeutunut. Kun otettiin aikoinaan Ruikku maalta, se oli puolivilli ulkokissa. Vuodet kaupungissa teki siitä sisäkissan. Nyt taas maalla se viihtyy koko ajan ulkona, toistaiseksi myös yöt.
 
 
Lammaslauma nauttii päivittäisestä lenkistään. aitauksen ulkopuolelta löytyy vielä herkkupaloja. Villiomenia, Aroniaa, varisseita pihlajanmarjoja, heinää. Välillä ne pistävät juoksuksi ihan vapauden riemusta. Viimeiset pomppivat tasajalkaa kuin vietereillä.
 
 
Viljo ja kanaset alkaa viihtyä syksyn edetessä enemmän myös sisällä. Munia on tullut vielä kolme päivässä.
 
 
TOIVOTAAN VÄRIKKÄITÄ JA KUIVEMPIA, SYYSPÄIVIÄ MEILLE KAIKILLE!

7 kommenttia:

  1. Eläimesi näyttävät elävän vapaata ja mukavaa elämää :). Aurinkoista syysviikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun se täällä on mahdollista! Samoin mukavaa ja aurinkoista syksyä sinulle!

      Poista
  2. Symppis eläimistö.
    Näin sen pitää olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ei sitä osaisi ilman näitä ollakaan...

      Poista
    2. P:S: Tervetuloa teille kaikille liittymään lukijaksi blogiini, sain viimein laitettua sen "hankalan sivupalkin"

      Poista
  3. Kyllä lemmikit vaan kummasti piristävät elämää;vaikka toki välillä aiheuttavat päänvaivaakin. Etenkin,jos sattuvat sairastumaan.

    Napsu on sitten vallan upean värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Minäkin viime viikolla reissasin eläinlääkärissä rokotuksia tosin laitattamasa, mutta kun ei saa kaikkia yhtäaikaa;)

      Napsu on kyllä vähän olevinaan myös välillä, arvonsa tunteva...

      Poista

Kommentteja on NIIN nautinnollista lukea, jätä ihmeessä omasi!