sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Joulusta hullantuneen valkoisia mietteitä

 
Heti kun saatiin lunta ja kaikki ympärillä muuttui kauniin puhtaaksi ja valkeaksi, teki mieli kaivella aitan kätköjä. Päätin, etten tuo sieltä tupaan mitään punaista ( vielä) vaan kaikkea vaaleaa, talvista ja somaa. Valkoisia ja kermanvärisiä kynttilöitä, kaksi enkeliä, nämä kuvassakin olevat suojelusiivet. Pitsikankaita ja hopeanvärisiä joulukoristeita. Rakastan joulua, mutta nyt on kuitenkin vasta lokakuu, ja päätin ettei liioitella:)

 
Joillekin talven ja joulun ainoa oikea väri on punainen ja ehkä kulta. Toiselle kuusenvihreä ja oljenväri. Makuja on yhtä monia kuin meitä jouluhullujakin. Kun lapset oli pieniä, oli laitettava aina samat värikkäät joulukoristeet esiin ( koko muun perheen painostuksen alla), mutta nyt voin tehdä lumenvalkean ja hopeisen, ehkä aavistuksen kermanvärisen ja rosoisen metallin värisen joulun. Tehdä joulun, kuullostaa kirjoitettuna tosi kalsealta, sillä joulutunnelmahan syntyy itsestään, ei tavaroilla. Mukavista ajatuksista, läheisten muistamisesta, leppoisista leipomishetkistä, kynttilöiden valossa tunnelmoinnista, kuuman glögin höyryistä, mausteiden tuoksusta, kaikesta siitä mikä tuottaa hyvää mieltä. Mutta ei kai tee pahaa vähän avittaa tunnelmaa, kukin haluamallaan tavalla, eihän...
 
 
 
Ihanaa loppusyksyn aikaa, alkutalven aikaa tai haikaran siipien kokoisin lehahduksin lähestyvää joulunaikaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Minä yitän vielä hillitä joulumielen syntymistä, mutta ensilumen sataessa se yleensä alkaa virittymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on... Kauppojen jouluhulinaan ei kyllä tee mieli.

      Poista

Kommentteja on NIIN nautinnollista lukea, jätä ihmeessä omasi!